Tässä ohjausihmisen mietintää koronatilanteen ääreltä. Jatkan bloggaamista, ja koronakautena työn alla on myös pieni web-luento ohjausvuorovaikutus-teemasta. Minut nimitettiin hiljattain dosentiksi Itä-Suomen yliopiston Filosofiseen tiedekuntaan, Ohjauksen koulutukseen. Dosentuurin ala on ”ohjausvuorovaikutuksen tutkimus”, ja ajattelin sanoa pari […]
Lue lisääPäivitän tähän tekstiin tietoa koronaviruksen aiheuttamista muutoksista työnohjausten ja koulutusten osalta. Lue loppuun asti! Maaliskuussa: Minulla on meneillään tutkimuspainotteinen työkevät, mutta tästä huolimatta maalis-huhtikuulle oli sovittuna koulutuskeikkoja, joihin on nyt tullut peruutuksia (tai paremminkin […]
Lue lisääOlen tekemässä kirjaa mestarikisällipedagogiikasta, kustantaja on Gaudeamus ja käsikirjoituksen pitäisi olla painoon lähdössä joulukuussa 2021. Tässä hieman asiaa tulevasta kirjasta ja siihen liittyvistä koulutusideoista. Teen kokoavaa tietoteosta mestari-kisällipedagogiikasta. Tarkastelen mestarikisällipedagogiikkaa tai -mallia elävinä pedagogisina […]
Lue lisääBlogissani olen edelleen mestari-kisällipedagogiikan mietteissä pohtien taitojen oppimista lapsena ja aikuisena. Joululoman pianonsoitto siivitti miettimään sitä, millaista on palata lapsuuden harrastukseen ja miksi toimijuus tuntuu niin paljon vahvemmalta aikuisena, vaikka oppiminen on hitaampaa ja keho […]
Lue lisääTässä pitkästä aikaa blogista asiaa. Mestari-kisällipedagogiikka ja ohjaaja mestarina. Koulutukset vievät usein asian äärelle sekä tohtorikoulujen ohjauskoulutuksissa että korkeakoulujen ohjauksen kehittämisasioissa. Myös työyhteisökoulutukset nostavat asian usein esiin.
Lue lisääTyönohjauskiintiö tälle syksylle on nyt täynnä, eli uusia ryhmiä tai yksilöohjauksia mahtuu vasta vuoden 2020 alussa. Ohjauskoulutuksia mahtuu sen sijaan kalenteriin vielä joitakin tälle vuodelle ja keväälle enemmänkin!
Lue lisääMinulla on tilaa ottaa yksi uusi työnohjausryhmä sekä yksi yksilöohjaus Tampereelle tai lähialueille. Ohjauskoulutuksia mahtuu kalenteriin lokakuun puolivälistä eteenpäin. Ota yhteyttä!
Lue lisääOlen palannut työn ääreen virkistävän (ja hyvin aurinkoisen) lomatauon jälkeen. Tuleva työvuosi tuo sekä vanhaa tuttua työtä että uusia haasteita. Ohjauskoulutukset ja työnohjaukset jatkuvat edelleen, ja näillä näkymin käytän edelleen Aretain kauniita tiloja Kyttälänkadulla Tampereella, […]
Lue lisääAjankohtaista -osio kertoo meneillään olevista Ohjausosaajat -koulutuksista, tutkimusuutisista ja muista aiheista. Linkitän tänne myös Työ, ihminen, (työn)ohjaus -blogini tekstejä. Tutustuttaakseni uusia lukijoita koulutuksiini kerron aluksi ohessa vuorovaikutuskoulutuksesta, jonka kehitin Itä-Suomen yliopiston koordinoimaan Uraohjauksen erikoistumiskoulutukseen. Neuvottelen […]
Lue lisääsannamarjaana@gmail.com
sanna.vehvilainen@ohjausosaajat.fi
044 320 4688