Olen tänä keväänä eri konteksteissa varoitellut vetämästä liian kategorisia johtopäätöksiä avoimista ja suljetuista kysymyksistä. Avoin kysymys ei ole aina ”hyvä” ja suljettu ”paha”. Joissain ympäristöissä avoin kysymys tuottaa vastaajalle vaikeuksia. Joskus taas kysymyksen muotoilua vahvempi vihje vastaajalle on kysymyksen paikka keskustelun kulussa.
Näistä teemoista olen aikeissa valmistaa pienen luennon tuonnempana avoimeen videoluentojen sarjaan, yritän luoda jotain jäsennystä siihen, mistä ohjaaja voisi sitten tietää mitä kannattaa tehdä.
Tässä kuitenkin postaus siitä, milloin avoimesta kysymyksestä nimenomaan ON hyötyä. Kun ollaan suhteellisen tehtäväkeskeisessä ryhmäohjauksessa, usein on yhtä aikaa tarkoitus sekä tehdä tavoitteellista työtä yksilöiden asioissa että tarjota mahdollisuus ryhmässä tukea toinen toistaan. Tällöin ohjaajan voi olla hyvä rakentaa pieni vapaan keskustelun hetki suoraan osoittamalla, että nyt voi puhutella, ketä haluaa ja tarttua asiaan näkökulmasta, joka itseä koskettaa. Vuorotellen puhuminen rajatusta teemasta ja ”ratkaisut edellä” voi nimittäin olla osallistujille sellainen haaste, että spontaani tuen antaminen jää siinä jalkoihin.
Elina Weiste bloggaa tässä Työterveyslaitoksen sivulla ja kertoo verkossa tapahtuvan ryhmäohjauksen tutkimuksista, joissa olen itsekin ollut mukana.
Hyvää aurinkoista keskikesää!
