Ensimmäinen kuukausi – kuulumisia

Ajankohtaiset | Ohjausosaajat

Syyskuu on täällä. Tämä ensimmäinen kuukausi toi ensinnäkin sen mitä odotinkin: huojennuksen omantahtisuudesta ja ajatteluajasta. Aivot toimivat aivan eri tahtiin, itselleni ominainen ajattelunopeus on palaamassa ja olen kekseliäämpi ja innostuneempi kuin aikoihin.

Merkillistä on myös se, että kun työ muuttui lähes täysin omantahtiseksi, olen paljon tiiviimmin kiinni tutkimustyössä. Akateeminen työ jatkuu elävänä: eri kokoonpanoilla on työn alla kymmenkunta artikkelia, osa alkutekijöissä, osa loppusuoralla, osa siltä väliltä. Lisäksi väitöskirjatutkijoiden kanssa tulee vielä julkaistua monenlaista. Tämä kaikki ei tunnu laisinkaan raskaalta – nyt se soljuu luonnostaan.

Kuten kerroin, perustin Ohjausosaajille Instragram-tilin, julkaisen siellä postauksia ohjauksen ympäriltä. Aloitin ohjauksen määritelmästä ja olen purkanut sitä osiin vähitellen. Lisäksi aion postata meneillään olevasta tutkimuksesta sekä ohjauksen ”usein kysytyistä”.

Samat postaukset laitan myös Linkedin-sivuilleni – siellä onkin tätä nykyä mukavanhenkistä, vilkasta keskustelua ammatillisista ja tieteellisistä kysymyksistä sekä ajankohtaisista ilmiöistä.

Ohjaus-osaajien facebook-tilistä luovuin, sen käyttö ei tuntunut tarpeelliselta.

Muita kirjoitusaikeita on suunnitelma ”Ohjaustyön oppaan” korjatusta, ajanmukaistetusta painoksesta sekä ”Mestarikisällipedagogiikka” -kirjan palauttaminen agendalle. Se lempilapsi jäi aivan niille sijoilleen, kun siirryin proffahommiin. Nyt saan sen takaisin työn alle, mieluiten mahdollisimman pian.

Olen opetellut markkinoinnin ja myynnin asioita, varautuen siihen että tilanne on nyt eri kuin 7 vuotta sitten, kun viimeksi lähdin yrittäjän polulle. Onneksi näyttää myös mukavasti siltä, että jo tämä some-ääntely sekä vanhojen asiakkaiden kontaktoiminen alkaa vaikuttaa.

Blogiin aion myös palata, aiempina vuosina se oli hyvä idea- ja tekstihautomo.

Koulutustuotteeni ovat pysyneet, ehkä vähän vielä kiteytyneet. Uutta on ehkä tarkempi fokus tiettyihin asiakasryhmiin. Tästäpä tuonnempana lisää! Työnohjaus kuviossa mukana myös entiseen tapaan.

Julkaistu kategoriassa:

Opi ohjauskoulutuksessa – kehity ja kehitä työohjauksessa!

Ohjaus on yhteistyöhön perustuva muutosprosessi, jossa ohjattavan toimijuus vahvistuu ja yhteinen ymmärrys laajenee. Koulutuksissani opit kuinka se tehdään – työnohjauksissani kehityt ajattelussasi, työssäsi ja työyhteisössäsi.

Ohjausosaajat Sanna Vehviläinen

sannamarjaana@gmail.com
sanna.vehvilainen@ohjausosaajat.fi
044 320 4688

Instagram
https://tyonohjaaja.blogspot.com/

Ohjausosaajat | Työnohjaus, ohjauskoulutus
Scroll to Top