Hei, tässä tulossa vähän erilainen, neliosainen postaussarja blogistani. Se liittyy väljästi tekeillä olevaan kirjaani ”Mestarikisällipedagogiikka”, jossa mietin vaativien taitojen oppimisen pedagogiikkaa, vaativuutta pedagogiikassa ja sen rakentavia ja toksisia ulottuvuuksia.
Olen aiemminkin kirjoittanut blogissani kaikenlaista taidon oppimisesta ja maininnut, että lapsuuden ratsastuskokemukseni olivat usein pelottavia ja aikuisena ratsastuksen opettelu oli hyvin toisenlainen kokemus.
Olen aktiivisesti yrittänyt muistella tallikokemuksiani, selvittääkseni mitä tapahtui ja millaista se oli. Se oli pedagogiikkaa, jota voisi hyvällä syyllä kutsua toksiseksi. Suotakoon tällaiset synkät sävyt jonkin aikaa, ja erittäin mielelläni kuulisin muiden tallikokemuksista tai muista mielleyhtymistä.
Julkaisen kaksi osaa kerrallaan, blogissa siis kaksi ensimmäistä osaa näkyvillä.
#taidonoppiminen#toksinenpedagogiikka#pedagogiikka#lapsuus#kiusaaminen
